Viime yönä kun te kaikki muut nukuitte, tai teitte mitä nyt sitten teittekään silloin kun teidän kaiken järjen mukaan olisi pitänyt nukkua, minä en nukkunut. Kaiken järjen vastaisesti minä pelasin golfia.

Saavuin kentälle aikaisin aamulla, parkkipaikalla isoisäni odotti bägi valmiina kirkkaanpunainen villapaita päällä ja golfarin hattu päässä. Huokasin helpotuksesta, että olin tajunnut itse pukeutua ruudullisiin ruskeisiin polvihousuihin, vähän samantyyppisiin kuin Tintillä on sarjakuvissa, ja muutenkin tilanteeseen sopivasti. Kauhukseni huomasin ottaneeni mukaan krokettimailat! Onneksi äitini säilytti bägiään golfseuran tiloissa ja sain lainata niitä.

Kävimme ilmoittautumassa klubihuoneen tiskillä, se oli lasia ja vieressä kasvoi kivikkovahakasveja, joita kaikki istuttavat kesämökkiensä kallionpieliin. Ne kukkivat hurjasti, ei kenenkään kesämökillä ikinä niin  upeasti. Mainitsin asiasta vastaanottovirkailijalle, joka vaikutti varsin ylpeältä kivikkovahakasveistaan.

Virkailija kaivoi vanhanaikaisesta toimistokaapistosta pahvisen kansion, jonka välissä oli isoisän paperit. Sinne hän kirjoitti meidän pelimme ja antoi tuloskortit täytettäviksemme. Hinnaksi hän mainitsi 3 ja puoli markkaa per henkilö. Kyllähän aina silloin tällöin varsinkin vanhemmat ihmiset vielä puhuvat vahingossa markoista, mutta nyt oli kyseessä minua hieman nuorempi nainen, kummallista, ajattelin. Ehkä isoisä oli viimeeksi käynyt golffaamassa vielä markan aikoihin ja neiti luki sen edessään olevasta kortista ja meni sanoissaan hieman sekaisin.

Astuimme ulos aloittaaksemme kierroksen. Kentällä juoksi kaksi peuraa ja jänis. Toisella peuralla oli upeat sarvet. Kentän alavimmilla kohdilla leijui vielä aamu-usva, oli hiljaista. Maasto oli upean väristä. Kuin Lapin ruska, mutta kymmenen kertaa upeampana. Kasvusto näytti joiltain kohdin pinkiltä, violetilta ja turkoosilta, kuin värikäsitellyissä valokuvissa. Huuliltani pääsi pieni älähdys ja isoisän kysyvään katseeseen vastasin kuinka harmittaa, että kamera jäi kotiin. Siihen isoisä sanoi: "nii-in", kuin harmitellaakseen samaa asiaa.

Sitten piti aloittaa peli. Isoisä katsoi hieman epäilevästi minuun ja kurtisti kulmiaan, kuin peläten minun rullaavan nurmikkoa metrien matkalta osumatta palloon lainkaan, tai kuin olisin vaarassa satuttaa itseäni, tai jopa häntä. Löin kuitenkin hyvin ja lähdin lyöntini perään. Lopun pelistä pelasin yksin, ja vaikka useat lyöntini olivat surkeita, peli meni kuitenkin kokonaisuudessaan ihan hyvin.

Tänä aamuna kun te kaikki muut heräsitte, tai teitte mitä nyt sitten teittekään silloin kun teidän kaiken järjen mukaan olisi pitänyt herätä, minä en herännyt. Kaiken järjen vastaisesti minä nukahdin. Ja nukahdin onnellisena siitä että olin saanut käydä isoisän luona pelaamassa golfia. Niillä paremmilla metsästysmailla.

Hei Gubbe.
Suo mun ottaa isänkädestäsi
päivä vain ja hetki kerrallaan,
kunnes johdat minut kädelläsi
riemun maahan, päivään kirkkaimpaan.
(Virsi 338)