Otsikko ei ole kovin vetävä.

Kaiken järjen mukaan sen pitäisi olla vähintäänkin muodossa "vaimoke on onneton". Vielä parempi olisi "vaimoke on raivona" tai "raivoava vaimoke kostoretkellä". Lukijat saisi kuitenkin todella koukkuun vain tyyliin "raivoavan vaimokkeen kosto oli verinen, yksityiskohdat vain KVVH: n blogissa. Jatkuu huomenna!". No oli miten oli, vaimoke on nyt kuitenkin onnellinen. Sori, ei verta.

Jos yhtään lohduttaa draamaa kylläkin, sairaalaa ja silleen..?

Pirun purentakiskot, ne joista kirjoitin jo aiemmin. No ne on saaneet kaikki paikat ihan jumiin ja univelan rinnalla Ugandan kansantalous näyttää varsin hyvinvoivalta. Luin tenttiin, alkoi huimata ja oksettaa. Pystyssä kävely ei onnistunut, joten konttasin puhelimeen ja soitin avomiehelle. Avomies ei kauaa kuunnellut sekavaa soperteluani, vaan oli vartissa kotona ja huohotti juostuaan koko matkan. Vei sairaalaan ja tutkitutti.

Ja miksi minä olen onnellinen? No vaikka se tuntuu ihan itsestäänselvyydeltä, että avomies tulee kesken työpäivän kotiin kun soitan ja sanon voivani pahoin ja pelkääväni pyörtyväni, se ei sitä kuitenkaan ole. Mies sanoo useimmiten vastaavassa tilanteessa, "no odota vähän aikaa että se menee ohi", "juo vettä", "soita uudestaan jos olo jatkuu", "istu alas ja hengitä rauhallisesti" tai "syö jotain, sun verensokeri on varmaan vaan vähän alhaalla". Oma avomies ei luule olevansa lääkäri, joka pikadiagnosoituaan minut vainoharhaiseksi ja panikoivaksi liioittelijaksi, antaa kadunmiehen ensiapuohjeita puhelimitse, jatkaa työpäiväänsä ja kotiin tullessaan on unohtanut koko episodin eikä edes kysy "mikä olo?". Oma avomies oli niin kiltti, että menin siitä ihan sekaisin (vaikka olin sitä jo). Miun mies!